Yksi sana, kaksi kuvaa

Gladiaattorisandaalit

Synteesi

Talvi-illan tunnelma

vs.


Kesäyön unelma


Ei lopulta niin suurta eroa.

Herkkua on siinä monenlaista

Risamarian avoin tilitys: Mulla on ollut tän blogin suhteen ongelma, minkä vuoksi toveri OK:lla olisi valta ja voima potkaista mut vaikka pois koko kollektiivista. Taloudessamme vallinnut krooninen kameranpuutostila johti lopulta siihen, ettei tehnyt mieli tehdä postauksen postausta. Googlen kuvahaku on ihan kiva kaveri, muttei sieltä löydetyllä havainnollisteta omia asukokonaisuuksia tai kodin pikku koriste-esineitä. Ja näin Facebook-kauhukuvien kultakaudella on muuten pakko kopauttaa läppärin alla lepäävää sohvapöytää ja huokaista, että onneksi.

Nokkelimmat havaitsivat, että edellisen narraation aikamuotona on mennyt - ongelma on siis tätä nykyä ratkennut. Puolisoni laittoi päivällä maksukortin vinkumaan, mistä syystä lähdimme kotiin tämä kassissa keikkuen.

(Kuvalähde)

Koska meillä ei ole vielä lamppuja katossa (mistä riittäisi siitäkin kokonainen tarina kerrottavaksi), on valokuvaaminen mahdollista vasta huomisaamusta alkaen. Sitä ennen käännyn vielä kerran ystäväni kuvahaun puoleen näyttääkseni, mitä pikkuvaimo sai kaupasta.

(Kuvalähde)

Sikamakeet, eikö!

Shiihs guga haluu maishtaa veepeejiin piparii?!

Vastavalittu ensi hallituskauden varapuheenjohtaja pitää toki huolen siitä, että ainejärjestön pikkujouluissa saa piparia. Omat suosikkini "IHQ" ja "PUS" ylärivissä keskellä.

Työtarjous: kodin valokuvaaja

Toteutimme eilen parisuhteeni toisen osapuolen kanssa spontaania puoltamme: me muutettiin. Kaupunkikämpässämme on siis jo sänky, kaksi sohvaa, sohvapöytä, yksi kolmesta kirjahyllystämme, ruokailuryhmä - olennaista irtaimistoa luetellakseni. Yksi on joukosta kuitenkin poissa: digikamera, jonka suosiollisella avustuksella uuden kotimme kuvailu kävisi näitä narraatioitani helpommin.

Onneksi on toveri olipakerran ja hänen kameransa.
Nainen nappasi kyseessä olevan kuvan kämpän ollessa vielä tyhjillään. Suosittelen huomion kiinnittämistä ihanan syviin oviaukkoihin sekä ensinäkemältä sydämeni vieneisiin lautalattioihin; kolkkouden ja eteisessä pyörivän jakkaran voi sen sijaan huoletta sivuuttaa.

Tulevana lauantaina on tarkoitus tyhjentää Pohjois-Helsingin tukikohtamme lopullisesti. Pesukoneen ja sata kiloa painavan Malm-lipaston päästyä perille viidenteen kerrokseen tarjoan asiaan myötävaikuttaneille (miehille, oletan) kernaasti olusen jos toisenkin. Ehkäpä joku innostuu olutpäissään valokuvaamaan työmme tuloksia?
Palatkaamme siis sunnuntaiaamuna asuntomme ulkonäköä koskeviin asioihin.

Muuttoasiaa suoneen, Tolua nenään

Alunperin koin huolta kollektiiviblogista itseilmaisun muotona - kuinka kummassa pystyisimme riittävän yksinkertaisin signaalein eksplikoimaan (ilmeisesti jo valtavaksi paisuneelle) lukijakunnallemme sen, kuka kulloinkin on äänessä? Allekirjoitukset ja omat fontit ovat hyvä lähtökohta, mutta parhaiten asiaa ajavat vakiaihealueemme. Tilastolliseen todennäköisyyteen nojaten toveri olipakerran kirjoittaa valaistuksesta ja valaisimista, itse pysyttelen töölöläisen pikkukaksion suojissa. Ja miksi muuttaa toimivaa kaavaa, päivittelee Risamaria aamukiharaista päätään pudistellen (käytän suoristusrautaa). Tässä siis päivän muutto-annos, ennen aamukasia, olkaa ystävälliset!

Kirjoitan tänään nimeni paperiin itseni ja edustamani yhteisön puolesta. Puolisoni, jonka olen elokuussa tahtonut tämän seurakunnan edessä, on valtuuttanut mut asianmukaisin kirjoin ja kansin. Mies itse on töissä - ja syytä ollakin, kahden kuukauden takuuvuokran lisäksi tällä viikolla pitää kilauttaa lisää rahaa sekä vuokranantajan että Helsingin Opiskelija-asuntosäätiön kirstuihin. Mukaani juhlavaan tilaisuuteen otan - en iltalaukkua, vaan aina tyylikkään sinisen IKEA-jättikassin täynnä Tolua, rättiä, jakkaraa, pöytälamppua ja tiskiainetta. Heti ulkopuolisten henkilöiden poistuttua suihkautan ilman sakeaksi Tolu Desinfioivaa yleispuhdistusainetta, ja vedän syvään henkeä.

Miehen päästyä töistä (saiskohan se tänäänkin tehdä vähän ylitöitä, jos mä vaikka soittaisin esimiehellensä???) noudamme Pohjois-Helsinkiin itkemään jäävästä vanhasta kodistamme lätkäkassin, joka on muuten viime kesänä hankittu puhtaasti logistisia toimituksia silmälläpitäen, ei täällä nyt mitään jääkiekkoa harrasteta, hyvänen aika, ja Nordenskiöldinkadun lausuminenkin tuottaa vaikeuksia. Kapsäkki pitää sisällään kaikkea, mitä jännällä retkellä nyt yleensä tarvitaan - patjan, kattilan, hammasharjat.

Tuntuu siltä, kuin jotain uutta ja hienoa olisi konkreettisesti alkamaisillaan.



(Ei, emme muuta Oopperataloon - ihan.)

Muuttoapua kaivataan!

Itsesiteeraus on paras siteeraus.

"Olen noin tasan kaksi vuotta puhunut puolisolleni muuttamisesta. Minne, hän toki kysyy. Vastaukseni riippuu siitä, mitä etuovi.comilla ja oikotie.fillä on kulloinkin ollut tarjota: no vaikka Kallioon, Viikkiin, Tapanilaan tai Töölöön. En ole Etelä-Helsingistä itsepintaisesti uneksiva asuinalue-elitisti - maksan ehdottomasti mieluummin ominaisuuksista kuin sijannista. Ja ne ominaisuudet, joista koen tämänhetkisessä ratkaisussamme jääväni paitsi, ovat ennen kaikkea mukavannäköiset pintamateriaalit. Lista alkaa lattiasta ja päättyy kattoon: haaveilen käsi poskella edes laminaattilattioista, muulla kuin valkoisella maalatuista seinistä ja muista kuin valkoisista keittiön kaapeista ja tasoista. Muutama neliö lisää säilytystilaa siintää myös unelmissani. En pyydä miestä ymmärtämään vaatimuksiani - eikä hän sitä teekään. Hän tyytyy muovimattoon ja häikäisevään valkoisuuteen, sillä asunnossa on lattia, seinät ja katto. Vuokra on myös kohtuullinen ja patterit päällä ainakin tammikuun alusta helmikuun puoliväliin. Muurahaisiakaan ei enää puske huhtikuisin sisään, koska omatoimisena naisena teippasin olohuoneen lattialistassa sijaisevan parin sentin rakosen."
(Risamaria: 2008.)

Ja koska kaksi kuvaa kertoo enemmän kuin yksi nainen ikinä kykenee, vilautan uutta kotiamme, josta saimme tiedon tänään.